Kuluneen kuukauden reissukuulumiset

Hellurei!

Oon ollu takaisin kotoisalla Australian itärannikolla alkuviikosta asti ja aattelin, et alan lopultakin käydä kuvia läpi ja kirjottelen reissun kuulumisia.

Reissu oli ihan huippu ja kerittiin nähdä ja tehdä niiin paljon kuukaudessa. Ekat vajaa kolme viikkoa oltiin siis Uudessa-Seelannissa  eteläsaarella ja kuus päivää vietettiin itärannikolla Gold Coastin ytimessä.

Uusi-Seelanti oli rakkautta ensi silmäyksellä. Nenä kiinni lentokoneen ikkunassa osoittelin J:lle vuoria ja maisemia ja yritin pysyä pöksyissäni. Lennettiin Dunediniin, mistä oli sit vielä parin tunnin ajomatka Goreen Jethron perheen luokse. Voi jeesus, että oli kylmä ku astuttiin kentältä ulos!! Aika erilailla kylmä meni luihin ja ytimiin, vaikka kuitenki joku kymmenen astetta oli lämmintä. Oli tosi hämmentävää, miten paikoittain oli niin kotoisat ja suomimaiset näkymät auton ikkunasta! Oltiin molemmat aika poikki reissaamisen jälkeen, että melkolailla syötiin mahat täyteen ja nukuttiin onnellisesti kellon ympäri seuraava yö. Ajateltiin fiksuna et kaks kärpästä yhdellä iskulla, kun lentää yön yli, mutta ihan ku kukaan oikeesti vois nukkua lentokoneessa hyvät yöunet :D Varsinkin kun vaihto Brisbanessa oli aamuneljältä.

Gore on pieni kaupunki, joku 10,000 asukasta ja ai että. Ihan ku ois kotikotona ollu. Kyllä sitä tulee Suomessa ikävä Perthiä, kun tottunut siihen, että kaikki on niin lähellä ja lähin valtava ostari on kymmenen minuutin ajomatkan päässä kotoa :D Jethron perhe asuu vähän sivummassa, ei kuitenkaan viittä minuuttia kauempana keskustasta, mutta aikalailla omassa rauhassa kuitenkin.

Ekat pari päivää otettiin iisisti, nukuttiin, ulkoiltiin ja syötiin hyvin ja vietettiin aikaa koko porukalla. Käytiin kattoo J:n sisarusten rugby- ja käsipallopelit ja pojat vietti hyvän aikaa myös pleikkarin edessä. Oli 7-vuotiaan pojankolttosen ilme aika epäuskoinen, kun Jethro matkalaukustaan tuliaikseks toi pikkuveljelleen about 80 vanhaa pleikkaripeliään :D (Kyllä, yritin vakuutella viemään vaikka puolet vähemmän, mutta eihän kokoelmasta voi silleen luopua. Ehkä joskus ymmärrän. Tuskin.)

Yhtenä päivänä lähdettiin Wanakaan täydellä autolla motiivina pikkusiskon hammasraudat (olkaamme suomalaiset tyytyväisiä, vaikka niitä veroja maksellaankin hampaita kiristellen. Nää pulittaa kuustuhatta dollaria siitä lystistä ja meitsi piti penskana rautoja suussa kolme vuotta ilmaseksi). Sulonen pieni kaupunki ja mitä koinkaan! Maanjäristys! Meni hetki tajutessa, miks mun keskipäivän siideri niin hurjana läikky. Voimakkuudeltaan tais olla 5,8 richteriä, eli kyllä aika hyvin koko paikkaa huojutti.

Paljon meidän aika Uudessa-Seelannissa koostui ympäriinsä ajelusta ja J:n perheen ja ystävien kanssa vietetystä ajasta. Muutama päiväreissu tehtiin ja aika hyvin kierrettiinkin eteläsaari suurimmaksi osin. Niin huikeita maisemia kaikkialla, että eka viikko ainakin meni siihen, että auto piti kärsivällisesti pysäyttää ku yks innokas turisti kaivaa kameraa laukusta, minne sen just pisti edellisen mutkan kohdalla. Maisemat vaihtuu tosi paljon, kun ajaa suoraan ylös- tai alaspäin. 200 kilometrin säteellä tuntuu menevän kivikkoisen ja havupuita täynnä olevan näkymän puolelta lähes sademetsän näköiseen korkeaan ja tiheään pusikkoon, välillä sit on aivan avaraa ja valtavia laidunmaita ja niin vihreätä kaikkilla. Ja aivan helvetisti lampaita.

Kauneimmat maisemat oli ehdottomasti Curio Bayssa, joka on etelärannikolla. Ei paljon sitä kauemmas varmaan kotoa pääse! Vähän kuitenkin murjotin, kun kylttejä oli merileijonista ja pingviineistä ENKÄ NÄHNY YHTÄÄN. Kelle voi valittaa, luontoäidille? Mut oon ihan okei nyt. Pääsin yli siitä.

Tehtiin myös kolmen päivän reissu Queenstowniin, jonne Goresta ajoi pari tuntia suuntaansa (plus kaikki innokkaan turistin vaatimat kuvaushetket). Mä rakastuin. Lumihuippuisia vuoria ja ruska-aika. Tähän tulis emoji sydämenkuvat silminä, jos vois. Keli oli aika kirpakka (lue: hyytävä) ja vettä tuli suurimman osan ajasta, mutta oltiin aika onnekkaita sen suhteen. Mitä päätettiinkään tehdä, niin pilvet tuntui väistyvän tieltä ja saatiin kirkas keli edes hetkeksi :D

The devil's staircase - tällä tiepätkällä turistit kolaroi jatkuvasti

...onneks tää kiivipoika hoiti siis ajelun :D

Ekana iltana kirjauduttiin hotelliin ja vedettiin kalsarit farkkujen alle ja lähdettiin tekee varmaan suosituin paikallinen turistijuttu. Gondolihissillä vuoren päälle ihastelee koko Queenstownia, mäkiautoilemaan, juomaan ylihinnoiteltua kahvia ja kattelemaan ylihintaisia tuliaisia. Olin skeptinen ton mäkiautoilun hauskuudesta, mutta nauroin kyllä vedet silmissä kun kisattiin mäkeä alas muutama kerta typerät kypärät päässä. Syötiin illallinen ihan maantasalla ja lähes ryömittiin hotellille, koska eihän sitä voi syödä silleen kohtuudella. Kello oli about yhdeksän illalla, eikä ulos lähteminen käyny mielessäkään. Oi tätä villiä nuoruusaikaa.

Toka päivä menikin lähinnä käveleksiessä ympäriinsä ja ostellessa niitä ylihintaisia pikkutavaroita. Yllättäen en taas ottanut yhdenyhtä kuvaa Queenstownin keskustasta.. Oisin kovasti tahtonut laskuvarjohyppäämään, mutta keli oli niin sumuinen ja (kaato)sateinen, että tyytyväisenä pysyin sateenvarjon alla ja hylkäsin ajatuksen. Päivä meni äkkiä ihmetellessä ja illalla nähtiin J:n serkkua muutaman juoman ja biliksen merkeissä.

Vikana päivänä sit kasattiin kamat ja käytiin syömässä aamupala ja kateltiin vielä hetki ympärilleen ennenkuin lähdettiin takas kotia päin. Siinä autoon hypätessä mä päätin, että kerran en koneesta hypännyt niin kyllä mun nyt pitää ainakin benjihyppy tehdä. :D Ajettiin Kawarau Bridgelle ja pääsin suoraan hyppäämään, vaikken ollut etukäteen varannutkaan. Pikanen paniikkirööki ja valjaisiin (jotka oli vyötärön ympärillä jalkojen sijasta, kun vesi oli niin korkealla). Pelotti niin saakelisti, eihän sitä tajunnu ennenku siinä reunalla oikeesti seiso ja katteli alas ja jätkät ympärillä sano, että kyllä me sut työnnetään alas jos et ite hyppää. Käskivät myös olla kiroilematta niin paljon, kun sisällä olevat ihmiset kattoo isolta screeniltä sua just nyt.

Vikat päivät Goressa menikin sitten kuin siivillä. Vietettiin niin paljon aikaa perheen ja kavereiden kanssa kuin mahdollista ja yritettiin ymmärtää mihin se kaikki aika meni. Kolme viikkoa meni tosi äkkiä, tapasin niin monia ihania ihmisiä ja pääsi siinä jopa multakin itku, kun oli aika hypätä taas koneeseen ja sanoo heipat lentokentällä.

Mutta oli muuten kiva palata takas kirkkaaseen ja lämpimään Australiaan :D Miten eriväsyneitä oltiin NZ, ku oli harmaata ja pilvistä. Sit takas ausseihin, niin kroppaki herätteli aamuseiskalta että hei, aurinko paistaa ulkona, ala nousta! Ei Uudessa-Seelannissa paljon ennen kymmentä tämä raato peiton alta poistunu, ellei ollu meno jonnekin.

Gold Coast oli huippu. Meillä hotelli oli Chevron Islandilla, mikä oli Surfers Paradisen vieressä, eli matka ei ollut pitkä minnekään. Hankittiin myös bussiliput rajattomaan käyttöön reissun ajalle, eli päästiin aika näppärästi kulkemaan ja välillä sit mentiin kans junalla. Muutaman päivän aikana kerittiin leikkiä huvipuistoissa, kävellä ihan hurjasti, shoppailla vähän, käydä keilaamassa ja Timezonessa ja kattelemassa 360 asteen näkymät Skypoint -tornista kerroksesta 77 (ja Australian nopeimmalla hissillä ylös!).

Teemapuistoista käytiin Dreamworldissa ja Movieworldissa, vesipuistoihin ei menty kylmyyden ja tuoreiden tatuointien takia. Dreamworld on huvipuistoista isoin, mutta keskellä viikkoa se oli ihan kuollut :D Ei juuri ketään ja päästiin ihan suoraan kaikkiin laitteisiin, eikä jonotettu missään paria minuuttia pidempään. The Giant Drop oli tähän mennessä pelottavin huvipuistolaite ikinä, enkä menis uudestaan vaikka kirveellä uhattais. En oo ikinä ennen ollu oikeesti kauhuissani laitteessa, mutta tää hinas hiljalleen ylös, pisti meidät kattelee maisemia varmaan minuutin verran siellä ja tiputti 120:sta metristä 135 kilometrin tuntivauhdilla alas :D Oisin huutanu, jos oisin pystyny. Valittiin ehkä vähän huono päivä mennä suoraan seuraavana päivänä lentojen jälkeen, kun molemmat saatiin jyskyttävä päänsärky iltapäivästä ja hypättiin aikaisempaan bussiin ja nukkumaan päikkärit hotellille. Lauantaipäivä vietettiin kierrellessä Carrara Marketin kojuja kierrellessä ja katsellessa. Päätettiin myös ostaa liput vielä yhteen teemapuistoon, kun kerran siellä oltiin ja Movieworld olikin ihan huippu, oltiin paremmalla tuulella ja puisto tuntui ihan oikealta teemapuistolta jäätävien ihmismassojen ja jonotuksen takia.

Käytiin myös kattomassa Draculas -show yhtenä iltana ja oli muuten kaiken sen rahan arvoinen, mitä se kustansi! Otettiin täysi ilo irti ja hankittiin vip-liput, eikä kaduttanu hetkeäkään, kun saatiin kiilata jonojen ohi shamppanjalasit kädessä hah hah haa. Koko paikka pyörii vampyyriteeman ympärillä, kaikki työntekijät on täysissä meikeissä ja puvuissa ja itse teatteriin mennään kauhujunalla. :D Hintaan kuului kolmen ruokalajin illallinen nenän eteen tarjoiltuna ja koko homma kesti about neljä tuntia. Show sisälsi kaikkea akrobaateista komiikkaan (meinasin pissiä housuun, kun oli niin hauskoja). Kuvia sieltä ei kuitenkaan saanut ottaa, niin ei voi todistella näitä puheita millään. Ehdottomasti käymisen arvoinen!

Gold Coastista nähty pintaraapaisu jätti mulle ainakin hyvän kuvan itärannikosta. Kiva ois sitä puolta tosin nähdä pidemmänkin ajan!

No mutta, nyt takaisin tutussa ja tylsässä Perthissä. Kolme viikkoa ja Suomeen. Hullua! Mut niin kivaa!