Kuluneen kuukauden reissukuulumiset

Hellurei!

Oon ollu takaisin kotoisalla Australian itärannikolla alkuviikosta asti ja aattelin, et alan lopultakin käydä kuvia läpi ja kirjottelen reissun kuulumisia.

Reissu oli ihan huippu ja kerittiin nähdä ja tehdä niiin paljon kuukaudessa. Ekat vajaa kolme viikkoa oltiin siis Uudessa-Seelannissa  eteläsaarella ja kuus päivää vietettiin itärannikolla Gold Coastin ytimessä.

Uusi-Seelanti oli rakkautta ensi silmäyksellä. Nenä kiinni lentokoneen ikkunassa osoittelin J:lle vuoria ja maisemia ja yritin pysyä pöksyissäni. Lennettiin Dunediniin, mistä oli sit vielä parin tunnin ajomatka Goreen Jethron perheen luokse. Voi jeesus, että oli kylmä ku astuttiin kentältä ulos!! Aika erilailla kylmä meni luihin ja ytimiin, vaikka kuitenki joku kymmenen astetta oli lämmintä. Oli tosi hämmentävää, miten paikoittain oli niin kotoisat ja suomimaiset näkymät auton ikkunasta! Oltiin molemmat aika poikki reissaamisen jälkeen, että melkolailla syötiin mahat täyteen ja nukuttiin onnellisesti kellon ympäri seuraava yö. Ajateltiin fiksuna et kaks kärpästä yhdellä iskulla, kun lentää yön yli, mutta ihan ku kukaan oikeesti vois nukkua lentokoneessa hyvät yöunet :D Varsinkin kun vaihto Brisbanessa oli aamuneljältä.

Gore on pieni kaupunki, joku 10,000 asukasta ja ai että. Ihan ku ois kotikotona ollu. Kyllä sitä tulee Suomessa ikävä Perthiä, kun tottunut siihen, että kaikki on niin lähellä ja lähin valtava ostari on kymmenen minuutin ajomatkan päässä kotoa :D Jethron perhe asuu vähän sivummassa, ei kuitenkaan viittä minuuttia kauempana keskustasta, mutta aikalailla omassa rauhassa kuitenkin.

Ekat pari päivää otettiin iisisti, nukuttiin, ulkoiltiin ja syötiin hyvin ja vietettiin aikaa koko porukalla. Käytiin kattoo J:n sisarusten rugby- ja käsipallopelit ja pojat vietti hyvän aikaa myös pleikkarin edessä. Oli 7-vuotiaan pojankolttosen ilme aika epäuskoinen, kun Jethro matkalaukustaan tuliaikseks toi pikkuveljelleen about 80 vanhaa pleikkaripeliään :D (Kyllä, yritin vakuutella viemään vaikka puolet vähemmän, mutta eihän kokoelmasta voi silleen luopua. Ehkä joskus ymmärrän. Tuskin.)

Yhtenä päivänä lähdettiin Wanakaan täydellä autolla motiivina pikkusiskon hammasraudat (olkaamme suomalaiset tyytyväisiä, vaikka niitä veroja maksellaankin hampaita kiristellen. Nää pulittaa kuustuhatta dollaria siitä lystistä ja meitsi piti penskana rautoja suussa kolme vuotta ilmaseksi). Sulonen pieni kaupunki ja mitä koinkaan! Maanjäristys! Meni hetki tajutessa, miks mun keskipäivän siideri niin hurjana läikky. Voimakkuudeltaan tais olla 5,8 richteriä, eli kyllä aika hyvin koko paikkaa huojutti.

Paljon meidän aika Uudessa-Seelannissa koostui ympäriinsä ajelusta ja J:n perheen ja ystävien kanssa vietetystä ajasta. Muutama päiväreissu tehtiin ja aika hyvin kierrettiinkin eteläsaari suurimmaksi osin. Niin huikeita maisemia kaikkialla, että eka viikko ainakin meni siihen, että auto piti kärsivällisesti pysäyttää ku yks innokas turisti kaivaa kameraa laukusta, minne sen just pisti edellisen mutkan kohdalla. Maisemat vaihtuu tosi paljon, kun ajaa suoraan ylös- tai alaspäin. 200 kilometrin säteellä tuntuu menevän kivikkoisen ja havupuita täynnä olevan näkymän puolelta lähes sademetsän näköiseen korkeaan ja tiheään pusikkoon, välillä sit on aivan avaraa ja valtavia laidunmaita ja niin vihreätä kaikkilla. Ja aivan helvetisti lampaita.

Kauneimmat maisemat oli ehdottomasti Curio Bayssa, joka on etelärannikolla. Ei paljon sitä kauemmas varmaan kotoa pääse! Vähän kuitenkin murjotin, kun kylttejä oli merileijonista ja pingviineistä ENKÄ NÄHNY YHTÄÄN. Kelle voi valittaa, luontoäidille? Mut oon ihan okei nyt. Pääsin yli siitä.

Tehtiin myös kolmen päivän reissu Queenstowniin, jonne Goresta ajoi pari tuntia suuntaansa (plus kaikki innokkaan turistin vaatimat kuvaushetket). Mä rakastuin. Lumihuippuisia vuoria ja ruska-aika. Tähän tulis emoji sydämenkuvat silminä, jos vois. Keli oli aika kirpakka (lue: hyytävä) ja vettä tuli suurimman osan ajasta, mutta oltiin aika onnekkaita sen suhteen. Mitä päätettiinkään tehdä, niin pilvet tuntui väistyvän tieltä ja saatiin kirkas keli edes hetkeksi :D

The devil's staircase - tällä tiepätkällä turistit kolaroi jatkuvasti

...onneks tää kiivipoika hoiti siis ajelun :D

Ekana iltana kirjauduttiin hotelliin ja vedettiin kalsarit farkkujen alle ja lähdettiin tekee varmaan suosituin paikallinen turistijuttu. Gondolihissillä vuoren päälle ihastelee koko Queenstownia, mäkiautoilemaan, juomaan ylihinnoiteltua kahvia ja kattelemaan ylihintaisia tuliaisia. Olin skeptinen ton mäkiautoilun hauskuudesta, mutta nauroin kyllä vedet silmissä kun kisattiin mäkeä alas muutama kerta typerät kypärät päässä. Syötiin illallinen ihan maantasalla ja lähes ryömittiin hotellille, koska eihän sitä voi syödä silleen kohtuudella. Kello oli about yhdeksän illalla, eikä ulos lähteminen käyny mielessäkään. Oi tätä villiä nuoruusaikaa.

Toka päivä menikin lähinnä käveleksiessä ympäriinsä ja ostellessa niitä ylihintaisia pikkutavaroita. Yllättäen en taas ottanut yhdenyhtä kuvaa Queenstownin keskustasta.. Oisin kovasti tahtonut laskuvarjohyppäämään, mutta keli oli niin sumuinen ja (kaato)sateinen, että tyytyväisenä pysyin sateenvarjon alla ja hylkäsin ajatuksen. Päivä meni äkkiä ihmetellessä ja illalla nähtiin J:n serkkua muutaman juoman ja biliksen merkeissä.

Vikana päivänä sit kasattiin kamat ja käytiin syömässä aamupala ja kateltiin vielä hetki ympärilleen ennenkuin lähdettiin takas kotia päin. Siinä autoon hypätessä mä päätin, että kerran en koneesta hypännyt niin kyllä mun nyt pitää ainakin benjihyppy tehdä. :D Ajettiin Kawarau Bridgelle ja pääsin suoraan hyppäämään, vaikken ollut etukäteen varannutkaan. Pikanen paniikkirööki ja valjaisiin (jotka oli vyötärön ympärillä jalkojen sijasta, kun vesi oli niin korkealla). Pelotti niin saakelisti, eihän sitä tajunnu ennenku siinä reunalla oikeesti seiso ja katteli alas ja jätkät ympärillä sano, että kyllä me sut työnnetään alas jos et ite hyppää. Käskivät myös olla kiroilematta niin paljon, kun sisällä olevat ihmiset kattoo isolta screeniltä sua just nyt.

Vikat päivät Goressa menikin sitten kuin siivillä. Vietettiin niin paljon aikaa perheen ja kavereiden kanssa kuin mahdollista ja yritettiin ymmärtää mihin se kaikki aika meni. Kolme viikkoa meni tosi äkkiä, tapasin niin monia ihania ihmisiä ja pääsi siinä jopa multakin itku, kun oli aika hypätä taas koneeseen ja sanoo heipat lentokentällä.

Mutta oli muuten kiva palata takas kirkkaaseen ja lämpimään Australiaan :D Miten eriväsyneitä oltiin NZ, ku oli harmaata ja pilvistä. Sit takas ausseihin, niin kroppaki herätteli aamuseiskalta että hei, aurinko paistaa ulkona, ala nousta! Ei Uudessa-Seelannissa paljon ennen kymmentä tämä raato peiton alta poistunu, ellei ollu meno jonnekin.

Gold Coast oli huippu. Meillä hotelli oli Chevron Islandilla, mikä oli Surfers Paradisen vieressä, eli matka ei ollut pitkä minnekään. Hankittiin myös bussiliput rajattomaan käyttöön reissun ajalle, eli päästiin aika näppärästi kulkemaan ja välillä sit mentiin kans junalla. Muutaman päivän aikana kerittiin leikkiä huvipuistoissa, kävellä ihan hurjasti, shoppailla vähän, käydä keilaamassa ja Timezonessa ja kattelemassa 360 asteen näkymät Skypoint -tornista kerroksesta 77 (ja Australian nopeimmalla hissillä ylös!).

Teemapuistoista käytiin Dreamworldissa ja Movieworldissa, vesipuistoihin ei menty kylmyyden ja tuoreiden tatuointien takia. Dreamworld on huvipuistoista isoin, mutta keskellä viikkoa se oli ihan kuollut :D Ei juuri ketään ja päästiin ihan suoraan kaikkiin laitteisiin, eikä jonotettu missään paria minuuttia pidempään. The Giant Drop oli tähän mennessä pelottavin huvipuistolaite ikinä, enkä menis uudestaan vaikka kirveellä uhattais. En oo ikinä ennen ollu oikeesti kauhuissani laitteessa, mutta tää hinas hiljalleen ylös, pisti meidät kattelee maisemia varmaan minuutin verran siellä ja tiputti 120:sta metristä 135 kilometrin tuntivauhdilla alas :D Oisin huutanu, jos oisin pystyny. Valittiin ehkä vähän huono päivä mennä suoraan seuraavana päivänä lentojen jälkeen, kun molemmat saatiin jyskyttävä päänsärky iltapäivästä ja hypättiin aikaisempaan bussiin ja nukkumaan päikkärit hotellille. Lauantaipäivä vietettiin kierrellessä Carrara Marketin kojuja kierrellessä ja katsellessa. Päätettiin myös ostaa liput vielä yhteen teemapuistoon, kun kerran siellä oltiin ja Movieworld olikin ihan huippu, oltiin paremmalla tuulella ja puisto tuntui ihan oikealta teemapuistolta jäätävien ihmismassojen ja jonotuksen takia.

Käytiin myös kattomassa Draculas -show yhtenä iltana ja oli muuten kaiken sen rahan arvoinen, mitä se kustansi! Otettiin täysi ilo irti ja hankittiin vip-liput, eikä kaduttanu hetkeäkään, kun saatiin kiilata jonojen ohi shamppanjalasit kädessä hah hah haa. Koko paikka pyörii vampyyriteeman ympärillä, kaikki työntekijät on täysissä meikeissä ja puvuissa ja itse teatteriin mennään kauhujunalla. :D Hintaan kuului kolmen ruokalajin illallinen nenän eteen tarjoiltuna ja koko homma kesti about neljä tuntia. Show sisälsi kaikkea akrobaateista komiikkaan (meinasin pissiä housuun, kun oli niin hauskoja). Kuvia sieltä ei kuitenkaan saanut ottaa, niin ei voi todistella näitä puheita millään. Ehdottomasti käymisen arvoinen!

Gold Coastista nähty pintaraapaisu jätti mulle ainakin hyvän kuvan itärannikosta. Kiva ois sitä puolta tosin nähdä pidemmänkin ajan!

No mutta, nyt takaisin tutussa ja tylsässä Perthissä. Kolme viikkoa ja Suomeen. Hullua! Mut niin kivaa!

Lomafiilikset

The end of an era!

Mun viimesen työpaikan viimeinen työpäivä iltatallia vaille pulkassa. Aika todennäköisesti ei Ausseissa enää tule siis töitä varten herätyskelloa aamuksi asetettua, eikä just nyt haittaa yhtään! Kuluneen kuukauden aikana on saanut kaksi vapaata päivää, että ainakin ajatuksen tasolla kuukauden reissu ilman velvollisuuksia Uuteen-Seelantiin ja Gold Coastille kuulostaa ihan taivaalliselta. Oon niin innoissani! 

Tää duuni Ginolla oli kyllä ihan super. En olis arvannut, että kaikki palakset loksahtaa noin hyvin kohdalleen ja farmilla töiden loppuessa pääsi uuteen paikkaan heti ja ihan rehellisesti kertoen, että en oo pidempään kuin kuukauden :D Niin tyytyväinen. Oli ihana saada mukavaa palautetta tänään, olin kuulemma tosi hyvä työntekijä ja mielellään olisivat pitänyt mut pidempäänkin. Hyvillä mielin siis tää työ taputeltu. Tai no, käynhän mä vielä kerran paskat mättämässä ja kopukat loimittelemassa tänään. Hevosista kaksi kuitenkin lähti eilen laitsalle ja yks on Bunburyssa asti kisoissa, niin eipä siinä oo kuutta enempää hyysättävänä eli piece of cake! 

Huomenna sit oiskin ohjelmassa pakkailua (en tietenkään oon alottanut vaikka huomenna lähdetään), pyykit oon sentään pessy suurimmaks osin! Aika vilposeen säähän saa valmistautua, mutta mä oon niin täpinöissäni niistä maisemista, mitä tuun näkemään ja ikuistamaan! Ja kun reissu ei ole perinteinen turistimatka, vaan ollaan J:n perheen luona niin tuleekin sitten nähtyä paikkoja ihan eri tavalla :) Sen perhe asuu Goressa, eteläsaaren alanurkassa eli Uuden-Seelannin kylmimpiä nurkkia. Gueenstown on vaan parin tunnin matkan päässä, että sinne ois tarkotus ajella jossain vaiheessa ja yöpyä siellä yö taikka kaksi. Siihen vielä lopuksi kun lisätään Gold Coast ja pääsee näkemään vähän tota itärannikkoakin. Teemapuistot kyllä on kuitenkin tän lapsenmielisen to do -listan kärjessä :D

Pikkureissu Serpentine Fallsille joku aika sit!

Reissun jälkeen lupaan pistää tsiljoonasti kuvia ja kirjottaa kunnollisen postauksen tämmösen kahdenkymmenen minuutin pikasen tyngän sijasta! :D 

Enkä malta odottaa, alle kaks kuukautta niin oon kotona. Kamut hei, spessukalsarien hankintaan niin voijjaan sitten vetää yhessä kännit ja höpöttää ja olla vaan <3

Vuoden rajapyykki

Mulla ja Australialla oli vuosipäivä reilu viikko sitten ja ihan piti itekkin pysähtyä miettimään, että jestas. Onks siitä jo vuosi, ku Helsingissä hyppäsi koneeseen tietämättä mistään mitään?!! Ihan sen merkkipäivän kunniaksi ajatteli, miten on jo silmät tottunu niihin asioihin, joita suu auki katteli tullessaan. Siinä ne palmut tönöttää tallin pihassa ja autot menee väärällä puolella tietä. Ainoa ero siihen, ettei palmuja tosiaankaan jaksa enää ihmetellä ja todennäköisesti ite ajaa liikenneympyrän väärään suuntaan Suomeen palatessa.

Kultaseni rakkahani. Löytyhän tältä reissulta tämmönenkin! ;)

Vuoteen mahtuu niin monenlaista, kyllä sitä on menty koko tunneskaala läpi onnenkyyneleistä lohduttomaan vollottamiseen ja yksinään hymyilystä ja haaveilusta paskoihin päiviin, ku haluis pakata kamat ja lähtee kotiin murjottamaan. Töitähän mä oon tehnyt täyspäiväsesti koko ajan Thaimaan lomaa lukuunottamatta, mutta en mä oikein osaakkaan olla tekemättä mitään ja säännöllinen palkka helpottaa elämää huomattavasti :D Oon niin tyytyväinen, että pääsin farmille töihin ja sen myötä sai pitää vapaata, niinku normaalit ihmiset ja jopa pitkiä viikonloppuja ja lähes viikon lomankin. Jos ois pysynyt vaan Acotissa kilpahevosia puunaamassa, ois jäänyt niin monet asiat kokematta ihan vapaa-ajan puutteen ja väsymyksen takia.

Oon nyt kuitenkin taas Ascotissa tän huhtikuun Gino Poletin leivissä ja duuni on kyllä ihan superhuippu, enkä ois itekkään uskonut miten paljon tykkäänkään taas olla näissä hommissa, eikä kolmelta soiva kellokaan niin häiritse! Vapaata on vaan joka toinen sunnuntai, mutta kuukaudenhan nyt vaikka seisoo päällään. Varsinkin, kun Uuden-Seelannin loma lähenee päivä päivältä ja sitten saakin kuukauden verran vaan reissata ja ihmetellä ja nukkua pitkään aamuisin! 8)

Uus duuni on siis pienellä valmentajalla ihan radan kupeessa, hevosia on tällä hetkellä kahdeksan eli ihan ihanan iisiä ja pomokin on kiva vanha mies! Asiat järjesty niin huipusti, että farmilla lopetin duunit keskiviikkona ja perjantaiaamuna herätyskello pirahtikin jo kolmelta ja uusi työ alkoi. Mukava asia pienessä hevosmäärässä on se, että Gino selvästi tietää hevoset ihan läpikotaisin ja esimerkiks hevosten pesuun oikeesti voi käyttää aikaa pikaisen suihkuttelun sijasta. Jalat jopa ehditään pestä shampoolla kovemman työskentelyn jälkeen, että saadaan hiekka pois ja estetään rivin kanssa taistelu myöhemmin. Ekana aamuna muistan kuunnelleeni vastakkaisella puolella olevien katosten meininkiä entisen pomon huutaessa ohjeita tyttöraukoille. Me otettiin iisisti ja juotiin kahvia ootellessa ekoja hevosia takas radalta. Ha ha ha.

Aamut on saanu pitkälti viettää valtavan sadetakin alle hautautuen. Ah, syksy.

Suomityttöjen kanssa on ehtinyt nyt viettää aikaa enemmänkin ja Ascotissa töissä ollessa on samalla suunnalla kuitenkin. On käyty vähän kotibileissä ja keskustaankin asti raahauduttiin viime viikonloppuna. Vaan mitäpä siitä tulee, kun pistetään tyttöporukka liikenteeseen illalla kun kaikki on kolmen aikaan aamulla herännyt :D No, porukassa haukottelu alkaa siinä yhdeksän aikaan viimestään. Nyt kuitenkin pienen tallin etuja on se, että iltatallit pistetään puoliksi, et joka ilta ei tarvii sinne asti raahautua vaan tehään 3-4 iltapäivää viikossa per naama. Tuntuu melkein kuin vapaapäivältä, ku on kotona aamuyhdeksään mennessä ja saa vaikka loppupäivän vetää lonkkaa, jos huvittaa.

Nyt onki sit hyvä ruveta syömään halpoja pääsiäiseltä jääneitä suklaajämiä ja kaivautuu peiton alle! Eikö kuulosta jännittävältä tää meikäläisen elämä :D No, ulkona tulee vettä ku esterin persiistä niin eiköhän se oo ihan reilu peli olla pistämättä nenäänsä ulos.