Little bit about racing in WA

Mua on pyydetty kertomaan vähän tästä laukkaurheilusta Australiassa yleensä, koulutuksesta ja kisaamisesta. Mä oon tähän bisnekseen kerinnyt vasta vajaat viis kuukautta paneutua, joten tietotaitoa on vielä aika rajallisesti, mutta mä kokeilen! ;)

Kuva varastettu Googlesta

Hevoset täällä on siis pääsääntöisesti täykkäreitä, joiden koulutus alkaa vuosikkaana. Yleensä hevoset tulee kouluttajille huutokaupoista, jolloin niitä on (ketä on, ketä ei) totutettu ihmiseen, riimuun, pesuun ja käsittelyyn edes jonkin verran. Varsojen kanssa mennään valtavilla harppauksilla eteenpäin, vuosikas on muutamassa viikossa hyvässä tapauksessa jo valmis laukkaratsun alku. Aloitetaan maasta käsin harjoittelemalla ja ratsastaja onkin selässä aika piakkoin. Äkkiä poni onkin jo valmis kulkemaan radalla kaikissa askellajeissa muiden hevosten, ratsastajien ja kaikenlaisten härveleiden keskellä. Kun opit on iskostettu päähän, varsa pääsee yleensä laitumelle miettimään uusia opittuja asioita ja sitten pienen breikin jälkeen onkin jo treenarin tallissa. Meilläkin tallissa on nyt muutama kakkonen, jotka tuli vielä ollessaan vuosikkaita, just sisään breikattuina. Onhan ne nuoria ja arkoja, mutta äkkiä sieltä kuoriutuu tomera laukkaratsun tekele. Eikä ne mun täällä näkemät vuosikkaat oo samanlaisia rimpuloita, kuin kotisuomessa, vaan vois ihan hyvin sekoittaa vaikka kolmivuotiaaseen rakenteen perusteella. Kyllähän ne babyt saa aluks melkein aina annoksen rauhoittavaa suoneen, kun radalla ekoja kertoja ollaan, mutta yleensä se jää pois, kun kokemusta karttuu. "Breaking in" onki varmaan hevosen kannalta loppuelämää ajatellen tärkeimpiä asioita; luottamus ihmiseen ja hyvät kokemukset työskentelystä luo hyvän pohjan tulevaa varten tottakai onnistunutta alkutaipaletta toivoo jokaiselle hämmentyneelle vuosikkaalle, joka koulutetaan hetkessä pienestä villihevosesta laukkaratsuksi. 

Tapoja kouluttaa löytyy varmaan yhtä monta kuin sisäänbreikkaajaa Ascotissa, mutta tää oli tällainen mun näkemys, et miten oon käsittänyt asioiden menevän. :D 

Täällä laukkahevoset osaa olla miljoonienkin arvoisia, esimerkiksi kuvassa oleva Luckygray, joka taitaa olla koko Länsi-Australian kallein kopukka. Voittanut jäätäviä summia ja suurimpia kisoja, mutta tällä hetkellä odottaa leikkausta irtipääsystä johtuneen onnettomuuden jälkeen. Luckygray oli Trevorilla treenissä, joten haha, mäkin olen tätä konia ruokkinut ja loimittanut. :D Duunin alussa muistan, kun taisin just Luckygrayta loimittaa ja työkaveri kysy, että tiiänkö mä minkä arvonen tää harmaa komistus on; "couple million dollars"..... tuli semmonen olo, että silkkihansikkaatkohan tässä pitäs ettiä? Kaikki ei kuitenkaan ihan tässä sarjassa liiku, mutta arvokkaista kavioeläimistä osaa olla kyse. Ilmankos hra Johtajaa vähä stressaa välillä.

Belmont

Sitten itse kisaamisesta.  Mä oon kaikista kisaamiseen liittyvistä säännöistä ja vaatimuksista aika pihalla, joten mä en tosiaan osaa kertoa siitä sen enempää. :D Hevosten pitää läpäistä trialit kisatakseen, vähän kuin koelähdöt Suomessa. Matkat on yleensä 1000-2400 metriä ja juostaan ruohoradalla. Esimerkiksi Ascotin lauantaikisoissa palkintosumma voittajalle on 32,000, kun sitten talvirata Belmontissa esimerkiksi keskiviikon kisoissa summat on huomattavasti pienempiä, about 10,000 luokkaa. Isoimpia kisoja WA:ssa taitaa olla Railway Stakes, jossa palkintosumma 2013 voittajalle (joka oli muuten yllämainittu Luckygray, toista kertaa sitten 2011) oli 610,000 dollaria. Eniten rahaa laukkaurheilulla tahkotaan itärannikolla, jossa suurin kisa on Melbourne Cup, jossa voittajalle palkintosummaksi kertyy yli kolme miljoona dollaria.

Perth Racingin kotisivut toiminevat tiedonlähteenä, jos joku haluaa kaivella tarkempia tietoja. Yleensä eläkkeelle laukkahevoset jää siinä kahdeksan ikävuoden paikkeilla, josta voi sitten siirtyä vaikka ratsupuolelle jos paikat kestää.

Hassun hajuista shampoota t.Shippity

Kisapäivän kulusta sitten. Starttaava hevonen vain kävelytetään ja shampoopestään kisa-aamuna ja hevoset meiltä menee radalle rekan kyydissä. Ascotin lukuisilta talleilta on yleensä monta menijää varsinkin Belmontiin useamman kerran päivässä, eli täällä ei oikeastaan omalla kopilla sinne edes lähdetä vaan rekka keräilee hevosia kyytiin. Hevonen kävelytetään ennen juoksua, mutta muuta lämmittelyä ei tulekaan. Sträppäri on kisoissa hevosta hoitamassa ja taluttamassa, sisältää siis siistimisen, harjaamisen, kavioiden maalaamisen, satuloinnissa auttamisen ja kävelyttämisen. Ennen radalle menoa hevosia kävelytetään ringissä numerojärjestyksessä, josta siirrytään seuraavaan rinkiin, jossa jockeyt hyppää selkään. Kun ratsastaja on selässä, hevoset talutetaan radalle ja ne laukkaa yleisön ohi barriereille eli lähtöporteille odottamaan lähtöä. Kun kisa on juostu, sträppäri ottaa hevosen vastaan, jonka jälkeen kävelytystä ja pesua, yleensä sisältää myös aikapaljon odottelua ja rekan kyydissä takaisin tallille. 

Accrual ja V Prince katoksilla ennen starttia

Toivottavasti edes osa mun selityksistä sisälsi jotain tolkkua, lisäkysymyksiä saa tottakai esittää ja mä tuskailen sitten niiden kanssa ja yritän vastata :D Hahha, cheers!